Yöllä se kirjoittamisen vimma yleensä iskee. Kuten tässäkin tapauksessa. Minulla on tekeillä Ifolorilta aikanaan tilattava valokuva-runokirja. Ensimmäisen tein jo, siinä oli koottuna valikoidusti kaikki runoni teini-iästä asti. En ole ihan varma mutta otos oli pitkältä ajalta. Onkohan tämä nyt sitä vanhuutta kun käyttää tuollaista sanaa;ensin tuli mieleeni nuoruusaika. Onhan siitä jo kyllä aika kauan.. Olen elämässäni kokenut paljon hyviä mutta myös hyvin raskaitakin asioita. Niiden purkamisesta nuo osaksi tuskaisetkin runot syntyivät mutta ensimmäiseen runokirjaan asti runojen kirjoittaminen olikin tunteellista terapiaa ja itsetutkiskelun aikaa ja välillä tuntui että oltiin kohdassa josta ei varmastikaan löydä enää ulos. Mutta lopulta tänä päivänä sitä tuntee elävänsä enemmän kuin koskaan ennen. Uskaltaa kohdata omat pelkonsa ja uskaltaa olla myös heikko. Se toinen aikaisempi versio minusta vihasi juuri heikkoutta itsessään niin paljon. Tänään voin pelkoa tuntematta katsoa taakse ja tuntea ylpeyttä että siitä arasta herkästä tytöstä tuli entistä ehompi ja vahvempi. Mikään pieni tuulenvire tai myrsky ei enää koskaan pysty tätä vahvaa naista kaatamaan. Ja unelmoin minä myös. Tahdon opiskella itseni sosionomiksi. Tahdon kirjoittaa vielä paljon. Minä tahdon olla elossa ja elää! Rohkeutta Sinulle lukijani ja aitoa innostuksen tunnetta. Tunne rohkeutta ja toteuta unelmat ja haaveile vielä enemmän! Mikään ei voi estää sinua ellet se ole sinä itse.